elokuuta Videos

Did you mean?

Search Results - Showing 48 - 60 Of 96

Kulttuurivihkojen toimituksen ympärille rakentui jälleen laajalti mainetta niittänyt Flow Festival 12.-14. elokuuta. Tarjonta Flow´ssa oli tänäkin vuonna monipuolista: se kattoi genrejä rockista ja maailmanmusiikista runsaaseen DJ-tarjontaan sekä klubimusiikkiin. Flow Festival on palkittu Musiikki & Media -tapahtuman Industry Awards Gaalassa vuoden festivaalina yhteensä neljä kertaa vuosina 2009, 2011, 2012 ja 2013. Tänä vuonna festivaali teki yleisöennätyksen ja nousi kiistatt
⏲ 37 min 72 sec ✓ 19-Aug-2016
Yrjö Salminen -palkinto myönnetään elämäntyöstä suomalaisen jääkiekon hyväksi. Palkintoa on jaettu vuodesta 2015. Jan Latvala on ensimmäinen elämäntyöstään palkittu pelaaja. Elämäntyöpalkinnon myöntäminen pelaajille tuli mahdolliseksi keväällä 2018. Palkinto ojennettiin Latvalalle Lahdessa perjantaina 16. elokuuta 2019.
⏲ 2 min 71 sec ✓ 16-Sep-2019
22. elokuuta 2010 Kauhajoen Kameraseuran klubilla: Seuran jäsenet kiinnittävät valokuvavedoksia aukkopahveihin. nMuutamaa päivää myöhemmin lähtisi laatikollinen kuvia Vietnamiin, Hanoin kaupungin tuhatvuotisjuhlissa järjestettävään valokuvanäyttelyyn. Mutta kaikki tämä työ oli turhaa, sillä Vienamiin postitettu paketti katosi jäljettömiin. Kuvista oli teetettävä pikaisesti uudet kopiot. Hanoilainen kuvakauppa teki töitä läpi yön, ja näyttely saatiin lopulta pidettyä. K
⏲ 86 sec ✓ 01-Jun-2011
Katkelma 468 on tanssitaiteilija Veli Lehtovaaran energiaa käsittelevä tanssiteos ja esitysinstallaatio, joka sijoittuu Kruunuvuorenrannan vanhaan öljysäiliöön. Sooloteos on syntynyt Antti Salmisen ja Tere Vadénin energiaa ja kokemusta käsittelevän filosofian maastossa.nnTeos hahmottaa fossiilisten energialähteiden ylläpitämän kokemusmaailman katkoksia koreografian ja ruumiillisuuden kautta. Toisaalta Katkelma 468 voi näyttäytyä myös siirtymänä tai kulkuna kohti jälkifossiili
⏲ 2 min 14 sec ✓ 15-Oct-2019
Yrjö Salminen -palkinto myönnetään elämäntyöstä suomalaisen jääkiekon hyväksi. Palkintoa on jaettu vuodesta 2015. Palkinto ojennettiin Brusinille Lahdessa perjantaina 16. elokuuta 2019.
⏲ 1 min 44 sec ✓ 16-Sep-2019
Puluboin ja Ponin leffa (virallinen traileri). Elokuvateattereissa 3. elokuuta 2018! from elokuuta
⏲ 89 sec ✓ 26-Jul-2018
12-14. elokuuta 2011 järjestettävä trikkausmuusi
⏲ 80 sec ✓ 05-Aug-2011
Yrjö Salminen -palkinto myönnetään elämäntyöstä suomalaisen jääkiekon hyväksi. Palkintoa on jaettu vuodesta 2015. Palkinto ojennettiin Ratschunasille Lahdessa perjantaina 16. elokuuta 2019.
⏲ 4 min 57 sec ✓ 16-Sep-2019
The 16th Air Guitar World Championships will be celebrated in Oulu, Finland on 24-27 August 2011. The ultimate party of Airness will culminate in the World Final on Friday 26 August. Besides the world's best air guitarists the evening will be starred by pop idol Anna Abreu. Join the airy mayhem!nnwww.airguitarworldchampionships.comnnMusic: Moses Hazy - Better Bewarenn*****nIlmakitaransoiton MM-kisat valloittaa juhlakansan jo 16. kertaa 24.-27. elokuuta. Neljän päivän ilmakitarafestivaali huip
⏲ 38 sec ✓ 15-Jun-2011
Helsingin Senaatintorilla esitettiin lauantaina 26. elokuuta 2017 Lasse Heikkilän
⏲ 8 min 40 sec ✓ 03-Sep-2017
Suomen Jääkiekkomuseo (Hockey Hall of Fame Finland) aateloi Jääkiekkoleijonia Lahdessa perjantaina 16. elokuuta 2019. Antti Miettinen aateloitiin Jääkiekkoleijonaksi numero 254.
⏲ 1 min 29 sec ✓ 16-Sep-2019
Poikkeusolojenkin aikana taiteilijat jatkoivat luovaa työtään. Epävarmuuden keskellä musiikki tuo toivoa tulevaisuudesta. Kuuntele Karinin uusin sävellys!nnKaikkein kallein? on koululaisille suunnattu osallistava draama elämästä kotirintamalla Helsingissä 1939-1945. Esitys on toteutettu yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa ja se palaa Hakasalmen huvilaan taas 18. - 28. elokuuta 2020. nnnLisätietoja: www.dotdot.fi/suomeksi/esityksetnnSävellys & soitto: Anna SandströmnO
⏲ 1 min 52 sec ✓ 06-May-2020
Pages 5 Of 8
... ...
« Previous | Next »

Related Searches

Search Videos

Recent Searches

all leon hot mp4 | ကိုရီးယား | মোটা মেয়েদের xxxgla actor on move | oronno paki | honey honeyw বাংলা videos ছবির করে মা ছেলে ভিডিও ছ | amar monta kaira nilo je rajib | comedy run and swing | bangla phone audio mp | facebook foto mp3a song pantha kanai | eperarui1pc | nivea maria dos famosos | mouni roy all hot scences video download com | ontivirus by nokia c3 y20240ww indein naika pael comnew az muftinatok jamai sass | tumi chara neito amr shukher aalo audio | the best of classical music | comics song sent | fashanbd খাঁনের | sunny leone new ph ঢাà | h 1b1 validity | mosasaurus vs godzilla | ইনডিয়া দেবের ছবিশ্রাবনতীর বুদা থেকে বের হওয়ার ভিডিও বাংলা দেশি নায়কা অপু বিশাস এর | doraemon in hindi nobita ki kahani | love island uk season 5 winner | hi guys periscope chatting | oporadhi bangla movie song | vafwz7wxd y | bangla movie song ta jar ma nc ও খালার বড় বড় এর ছবিার মা¦ | 日本人 うんこ | 8 photo video bangala video naekax bangla beeg conaika new video ভারত বাংলা না¦ | sakib cpl 6 wkt | windows ska hosanna all | indian small girls sow | x8nyno0 | tu mo love story status odia | chandi di debbie | kironmala youtube vi | amar jibon gelo vola | رقص تو عورک🍑 | www dj tamil | classic rape | মাং | পিকচার¦¸ি | বাংলা নষটা মেয়ের সিন ভিডিও 3gp | mannish coral kiss part movie | focus babli dhaliwal 320kbps | tor esarate mon harate 35p video | x7xh4uu | ترلان پروانهلورفته ویدیو رقص | http redwap shraddha kapoorsin | candy games for | mytransportservice tollgroup com | optimize wifi connection | cartoon savita vabi ka বাংলা এস এম এস ma video wap com photod | যাদের স্বামী পারে না তারা কাকে দেয় | bangla song valobasha bolte ami | لایو لختی اینستا | vk paper | 9e4erck90vy | xxxnx 2020 videos | tumi jalaya gela moner agun nivaya gela na albumshokhi to | bodaw 4 | loser son of a duke becomes heaveliy prodigy manhwa recap | tik tok vedio pakistani | nachni ali bangla movi songangla pat khat com downlod new kat | নবীদের জীবনী | vdm183341693 | wife beaten husband | 9jrcew9ylc0 | saju diona miss call |